" class="home" />

Laulajana

Musiikki alkaa siitä, missä sanat loppuvat

– Johann Wolfgang von Goethe (1749 – 1832)

Minut voi tilata juhlaan tai tilaisuuteen lyhyelläkin varoitusajalla. Esiinnyn pääsääntöisesti Uudenmaan- ja Etelä-Karjalan alueilla, mutta voit toki ehdottaa esiintymistä myös muualle Suomeen. Jos en itse pysty keikkaa tekemään, ohjaan aina asiakkaan aina eteenpäin kollegalleni. Häät, hautajaiset, ristiäiset, nimiäiset, pikkujoulut, syntymäpäiväjuhlat… tehdään tärkeästä päivästäsi yhdessä ikimuistoinen!

Minulla on laaja ohjelmisto harjoiteltuna mistä voimme valita tilaisuuteesi sopivat kappaleet. Voimme miettiä myös yhdessä kappaleet toiveittesi mukaan. Esiinnyn yksin (laulu tai laulu-piano) ja duona (laulu-piano ja laulu-kitara), mutta kauttani järjestyy myös isommat kokoonpanot aina bändiin asti. Laulan sekä klassista- että kevyempää musiikkia laidasta laitaan. 

Sinulla on siis mahdollisuus tilata tilaisuuteesi klassista ja kevyempää musiikkia!

Minut voi pyytää myös erilaisiin produktioihin tai projekteihin solistiksi tai ensemblen jäseneksi. Sopraanoni taipuu moneen ja lisäksi olen toiminut myös näyttelijänä ja ääninäyttelijänä. Olen myös laulanut eri kuoroissa ja a cappella-yhtyeissä. Pystyn harjoittamaan ohjelmiston nopeasti, joten teen myös tuurauskeikkoja.

Ota yhteyttä:

senja@senjasyrjala.fi / 050 337 7169